Musiikkiteosten transponointia, eli sävellajin muuttamista on kuitenkin tehty satojen vuosien ajan. Se on perusteltua, jos teos on sovitettu jollekin toiselle intrumententille tai kokoonpanolle. Jokaiselle soittimelle on paremmin ja huonommin sopivia sävellajeja - kyse voi olla sointiin tai soittoteknisiin liittyvistä asioista.
Ihmisääni on myös yksilöllinen instrumentti. Lauluteoksia on transponoitu pitkään eri ihmisen äänialoille sopiviksi. Toisaalta ooppera- ja kirkkomusiikkiteoksissa esiintyviä aarioita ei juurikaan transponoida, vaan ne lauletaan alkuperäisistä sävellajeistaan. Säveltäjät ovatkin usein säveltäneet ne tiettyä äänityyppiä varten.
Korkeaan sävelalaan sävellettyä laulua on matalaäänisen laulajan aivan mahdotonta laulaa. Erinomainen laulutekniikka voi auttaa saavuttamaan oikeat äänet, mutta siltikään laulu ei kuulosta luonnolliselta ja levolliselta. Jokaisella laulajalla on äänityypilleen luontaisesti sopiva ääniala. Sävelaskein mitattuna se vaihtelee tyypillisesti noin kvintin verran (viisi sävelaskelta), jos unohdetaan nais- ja miesäänten välinen oktaaviero.
 |
| Äänityyppien tyypilliset ulottuvuudet sävelasteikolla |
Tämä tarkoittaa siis sitä, että korkea tenoriääni voi laulaa luontevasti saman laulun jopa viisi sävelaskelta (kvintin) korkemmalta kuin matala bassoääni!
Aikoinaan laulumusiikkiin tutuessani huomasin, että eri äänialoille ja -tyypeille kohdistettuja kokoelmia on saatavilla varsin vähän. Ehkä eräs kansainvälisesti kaikkein tunnetuimmista laulukokoelmista Franz Schubert - Lieder 1 (Edition Peters) on saatavilla nykyisin jopa neljälle eri äänenkorkeudelle. Siitä löytyvät editiot korkealle (high voice), keski- (medium voice), matalalle (low voice) ja hyvin matalalle äänelle (very low voice).
 | |
| Schubert - Lieder 1 (EP8303B) |
Jos on kansainvälisillä markkinoilla eri äänityypeille räätälöityä perusohjelmistoa vähän, niin vielä heikompi on ollut tilanne kotimaan markkinoilla. Toki asia on aivan ymmärrettävä, kun markkinat ovat pienet - ei ole taloudellisesti kannattavaa jakaa nuottikokoelmien ennestäänkin pieniä painoksia vielä pienempiin osiin. Ohjelmiston täytyisi olla sellaista, mikä varmasti myy.
Jo kauan saatavilla ollut, erinomainen poikkeus löytyy kotimaisiltakin markkinoilta: alunperin Fazerin julkaisema Suomalaisia yksinlauluja 1 ja 2 (Fennica Gehrman Oy). Se sisältää mukavan otoksen suomalaisten yksinlaulujen perusohjelmistosta. Siitä löytyvät editiot kolmelle eri äänenkorkeudelle: sopraano/tenori, mezzosopraano/baritoni ja altto/basso.
 | |
| Suomalaisia yksinlauluja 1 - mezzosopraano/baritoni | (Fenni |
Omalla julkaisutoiminnallani olen pyrkinyt vastaamaan kysymykseen: kuinka saada vakiintunut yksinlaulun perusohjelmisto jokaisen laulajan ulottuville? Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sama kokoelma on julkaistava yhtä aikaa useana eri äänialalle räätälöitynä versiona.
Karkea nyrkkisääntö menee niin, että tenorin ja baritonin välinen ero sävelaskeleissa mitaten on terssin verran (kolme sävelaskelta) ja baritonin ja basson välillä on yksi sekunti (yksi sävelaskel).
Naisääni on luonnostaan ulottuvampi ja joustavampi. Niinpä sopraanoa ja tenoria ei voida pitää ominaisuuksiltaan yhdenvertaisina, kuten ei mezzosopraanoa ja baritonia tai alttoa ja bassoakaan, jos nais- ja miesääninen välinen oktaaviero unohdetaan. Usein sopraanon ja mezzosopraanon välille sekä mezzosopraanon ja alton välille riittää yhden sävelaskelen ero.
 |
| Tuttu kansansävelmä "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu" transponoituna eri äänityypeille sopiviin sävellajeihin |
Yllä olevassa kuvassa tuttu kansansävelmä on transponoitu kolmeen eri sävellajiin. Jako kolmen eri äänityypin välillä on hyvin karkea, mutta noudattaa ajatusta "korkean ja keskikorkean äänen välillä terssi ja keskikorkean ja matalan äänen välillä sekunti". Pian voidaan huomata, että tällainen jako ei ole missään tapauksessa aukoton, vaan se sisältää monia kompromisseja. Lisäksi sävellajien valintaan vaikuttaa moni muukin tekijä kuin tietylle äänityypille ominainen ääniala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti