Oskar Merikanto (1868-1924) - rakastettu laulusäveltäjä

Oskar Merikantoa käsittelevä teksti kirjasta Suomalaiset mestarisäveltäjät (s. 47, Pekka Tuomikoski, Bells 2013)
(klikkaa isommaksi)

Nicolai Geddan ajatuksia äänenmuodostuksesta ja laulamisesta

Törmäsin vuosia sitten mielenkiintoiseen artikkeliin Internetissä. Siinä eräs amerikkalainen oopperalaulaja (bassolaulaja, nimen olen unohtunut) haastatteli Nicolai Geddaa (s. 1925). Suomensin tämän mielenkiintoisen artikkelin. Onneksi, sillä en löytänyt kyseistä artikkelia enää. Tässä suomennokseni vapaaseen jakoon:

Nicolai Gedda

Nicolai Gedda

Nicolai Gedda on luonut pitkän uran yhtenä maailman ykköstenoreista. Hän debytoi 1952 Tukholmassa, synnyinkaupungissan, Adamin Longjumeaun posteljoonin roolissa, mutta hän oli laulanut pitkään kirkkomusiikkia ennen oopperaan siirtymistään. Tuottaja Walter Legge kiinnitti hänet, mikä osoittautui pitkäkestoiseksi nauhoitusyhteistyöksi, Englannin EMI:in ja Geddan tekemä nauhoitusten sarja 50-luvun alkupuolella toi esiin hänen vapaan, kauniin äänensä miljoonien ihmisten kuultavaksi ja kiihdytti hänen nousuaan kunnioitettuun kastiin. Hänet tunnetaan huikeasta tyylitajustaan ja täydellisestä ääntämyksestään. Hänen laulamanaan jokainen tavun pystyy erottamaan ja ymmärtämään selvästi olipa kyseessä sitten italia, ranska, saksa, venäjä tai englanti. Hän suoritti Metropolitan-debyyttinsä Faustin nimiroolissa 1957 ja toimi talossa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yksi hänen rooleistaan on ollut Hoffmannin nimirooli Hoffmannin seikkailuissa, Lenski Jevgeni Oneginissa ja Belmonte Ryöstö Seraljissa.

Jos Nicolai Geddaa luonnehtisi yhdellä sanalla, se olisi "tyyli". Olin paikan päällä todistamassa tämän nuoren tenorin debyyttiä 1957 Metissä Gounodin Faustissa. Olin nimittäin Mephistopheleksena tuon illan esityksessä ja olin syvästi vaikuttunut Nickyn kauniin äänen ja selvän ääntämisen yhdistelmästä, kuten syvällisestä ranskalaisen tyylin tuntemuksesta. Tämä ensivaikutelma vain vahvistui, kun kuulin myöhemmin häntä Don Giovannin Don Ottaviona. Jälleen kaunis ääni ja lyömätön ääntäminen, mutta tällä kertaa italiaksi ja  puhtaalla mozartiaanisella tyylillä. Vuosien ajan olen laulanut tämän lahjakkaan miehen kanssa kaikkea Verdistä Musorgskiin, ja aina se on muodostunut yhtä miellyttäväksi kokemukseksi. Nickyn tyylitaju jokaisen säveltäjän kohdalla on laajalti tunnettua ja arvostettua hänen kollegoidensa parissa. Ja kaikki tämä on yhdistynyt hänen kauniiseen, hiottuun tekniikkaansa. Mikä osuus siitä on hankittua ja mikä lahjakkuuden tuomaa?

Nicky ja minä istuuduimme alas Metin pukuhuoneessa, jossa mietimme ikimuistoiset kaksi ja puoli tuntia. Meidän tenorimme syntyi Tukholmassa venäläiselle isälle ja ruotsalaiselle äidille. Hänen poikkeuksellinen kielellinen lahjakkuutensa on epäilemättä peräisin hänen elämänsä varhaisilta vuosilta. Hänen äidinkielensä oli ruotsi, mutta hän muutti kolmen vanhana Saksaan palatakseen taas synnyinmaahansa yhdeksän vuoden ikäisenä. Monimutkaistakseen kielellistä tilannettaan, hän lauloi venäläisessä kuorossa Leipzigissa, jossa hänen isänsä toimi kuoronjohtajana ja kanttorina venäläisessä Ortodoksisessa kirkossa. Siellä hänen isänsä opetti hänet laulamaan ja soittamaan harmoonia. Nicky opiskeli Ruotsissa ja suoritti tutkinnon latinan kielessä ja historiassa 1945. Kolmikielisen lapsuuden lisäksi hän sai latinan, englannin ja ranskan kielen repertoaariinsa opiskeluaikanaan, jolloin hän hallitsi (tarkoitan todella, hallitsi) kaikkiaan kuusi eri kieltä. Valmistumisensa jälkeen hän sai työpaikan pankista ja jatkoi laulamista sen ohessa, mutta vain kirkossa. Hän etsi itselleen lauluopettajaa, ja niinpä yksi hänen asiakkaistaan vei hänet tapaamaan ruotsalaista tenoria Carl Martin Öhmania, joka löysi nuoren Jussi Björlingin.

Nuottikirjojemme värikoodit

Ne joille Bells Publishing Oy:n yksinlaulukokoelmat ovat tuttuja, osaavat tunnistaa eri äänialalle kohdistetun teoksen kannen värin perusteella.

Kansikuva on kaikissa versioissa sama, mutta sen pohjaväri vaihtuu aina äänenkorkeuden mukaan. Äänialoihin ja sävellajivalintoihin liittyvää pohdintaa löytyy aikaisemmista blogeistani.

Bellsin laulukokoelmien kansien väritys: punainen korkealle äänelle, sininen keskiäänelle ja vihreä matalalle äänelle.

Punainen kansi kertoo, että laulukirjan sävellajit on valittu korkean äänialan mukaan, eli se sopii sopraano- ja tenoriäänille. Sininen kansi kertoo vuorostaan, että sävellajit on valittu keskiäänille, mezzosopraanolle ja baritonille sopiviksi. Vihreä kansi taas sen, että sävellajit on valittu matalaa äänialaa, eli altto- ja bassoääniä varten.