maanantai 5. joulukuuta 2016

Muistoja yrittäjän alkutaipaleelta kymmenen vuoden takaa

Pakkaillessani edelleen Suomalainen joulu -nuottikirjoja pehmustettuihin kirjekuoriin, nousee mieleeni nostalgisia muistoja tasan kymmenen vuoden takaa.

2006 Bells julkaisut -niminen yritykseni oli käynnistänyt toimintansa keväällä ja myöhemmin loppusyksystä julkaissut ensimmäisen tuotteensa: Suomalainen joulu. Poikkeuksena aiempiin yksinlaulajille suunnattuihin kokoelmiin siitä julkaistiin samanaikaisesti versiot kolmelle eri äänialalle: korkealle, keski- ja matalalle äänelle.

Ensimmäinen painos oli jälkikäteen arvioiden selvästi ylimitoitettu. Jouduin hankkimaan pankista lainaa, jotta saisin maksettua sen painokustannukset ja tekijänoikeuskorvaukset. Onneksi sain vakuutettua pankin saamieni ennakkotilausten määrällä. Silloiselle painotalolle minun piti vielä hankkia pankkitakaussuostumus. Varmaan ihan oikeasta syystä. Loppujen lopuksi en tullut lainaa koskaan tarvitsemaan, sillä ihmiset ehtivät maksaa tilauksensa ennen kuin suuri painotalon lasku erääntyi maksettavaksi.