Bells Publishing Oy -nimestä

Halusin liittää yritykseni nimeen jotain Karjalaan tai itäisyyteen viittaavaa, sillä sukujuureni ovat vahvasti Pohjois-Karjalassa ja karjalaiset ovat tunnetusti laulavaista väkeä. Ajattelen yleisesti itäisen mielenlaadun tarkoittavan väkevää tunne-elämää  ja myös itseilmaisun tarvetta - taiteelle hyvää maaperää.

En tiedä tämänkö vuoksi slaavilainen taide on aina puhutellut minua syvästi? Erityisesti Sergei Rahmaninovin (1873-1943) musiikki istui hyvin nuoruusvuosieni mielenmaisemaan.

Rahmaninovin musiikissa toistuu kaksi temaattista motiivia ylitse muiden: keskiaikainen Dies Irae (vihan päivä) -sekvenssi sekä kellomotiivi. Kello-teemaan hän on paneutunut erityisesti, omasta mielestään eräässä kaikkein onnistuneimmassa teoksessaan, Kellot-kantaatissa Op. 35, joka on sävelletty Edgar Allan Poen (1809-1849) runoon The Bells.

Edgar Allan Poe (1809-1849): The Bells

Neliosainen runo kertoo kelloista ja siitä, mitä ne viestivät soinnillaan.





Ensimmäisessä runossa kerrotaan hopeisista rekikelloista - kuinka niiden sointi luo helkkyvää iloa talviyöhön. Ne kuvaavat syntymän riemua. Rahmaninovin kantaatissa orkesteri soittaa helkkyvän rekiretken, jossa kuoro säestää tenorisolistin riemukasta hehkutusta.

Toisessa runossa kultaiset hääkellot soivat onnea ja harmoniaa. Niiden on ajateltu kuvastavan rakkautta. Rahmaninovin kantaatissa unelmoiva sopraanosoolo leijailee laajakaarisena kaiken muun sointimaailman yllä (kohdasta 6:10 eteenpäin).

Kolmas osa on kauhun ja sekasorron täyttämä. Vaskikellot soittavat tulipalohälytystä. Ihmiset pakenevat tuhoavaa tulta. Rahmaninov sävelsi osan kuorolle, joka hyytävästi laulaa hätää ja tuskaa sekasortoiselta kuulostavan orkesterin säestämänä (kohdasta 16:49 eteenpäin).

Neljännessä runossa soivat kuoleman rautaiset kellot. Majesteetillisesti se voittaa lopulta kaikki ihmiset. Ajattelen Poen tässä osassa viittaavaan säkeillään "Keeping time, time, time / In a sort of Runic rhyme" ensimmäiseen runoon - elämän ja kuoleman välillä vallitsee vääjäämätön yhteys. Baritoni-solisti jylisee kantaatissa vääjäämättöntä kuolemaa kuoron ja orkesterin yli (kohdasta 25:41 loppuun).

Runon symboliikka viehätti ja viehättää yhä minua. Rahmaninovin kantaatti on vaikuttava; sävellettynä runo saa valtaisan tehon.

Kellojen soittoa kuulee yhä joka puolella maailmaa: kaupungeissa, kirkoissa, karjalaitumilla, koulujen pihoilla, tuntureilla. Joka paikassa niillä on oma viestinsä. Ne soivat merkiksi ajan kulusta, varoitukseksi, hälytykseksi, ne ilmaisevat olinpaikkaa yms.

Mikseivät minun kelloni voisi soida hyvän ja arvokkaan musiikin puolesta?