Toivo Kuulan yksinlaulut - Paimenet Op. 29a No. 3

Kaksi paimenta karjoja metsään vie,
kaksi paimenta torvea soittaa,
niin vilvas on metsolan vihreä tie,
uni pienen paimenen voittaa.

Sinipiikojen karkelo keinutti pois
sen paimenen korpien syliin,
ja on kuni toisen soitto nyt sois
yhä kaipuuta suuriin kyliin.

Yksi illalla soittavi torvea vain,
yksi karjoja kotiin huhuu.
Sen toisen korvahan korpi ain
niin outoja unia puhuu.

Sen huilussa metsien houkutus soi,
sinipiiat on silmien eessä.
Hoi, paimenta hoi, hoi, hoi,
eksynyt paimen, kylä etsivi silmät veessä.


Toivo Kuulan (1883-1918) myöhäisempään yksinlaulutuotantoon kuuluu Eero Eerolan (1884-1939) tekstiin sävelletty "Paimenet" (1915). Paimenet on pitkälinjainen ja dramaattinen laulu, joka vaatii esittäjältään myös paljon äänivaroja ja pitkälle harjaantunutta laulutekniikkaa. Sävellysluonnokset viittaavat hyvin korkeaan sävellajiin, gis-molliin, mutta laulu julkaistiin kuitenkin alunperin f-mollissa.



Alkuperäissävellajissaan laulu on ehdottomasti korkean äänen (sopraano, tenori) lauluja. F-mollissa laulu soveltuu yhä korkeille äänille, mutta myös mezzosopraanoille ja baritoneille, joilla on hyvät ja voimakkaat ylä-äänet.

Laulu ei ole musiikillisessa mielessä, kuten ei myöskään tekstinsä osalta, mitenkään erityisen helppotajuinen. Pikemmin kuin selkeässä duuri-molli -sävellajissa, se hyödyntää moodeja (ts. kirkkosävellajeja). Laulu alkaa pianon soittamalla yksiäänisellä paimenhuilumaisella lurituksella (0:00-0:36).

Laulu alkaa paimenhuilumaisella lurittelulla.

Lauluosuus alkaa puhelaulun (resitatiivi) tapaan (0:37-1:15). Ensimmäinen säkeistö kuvailee kahta paimenta, jotka vievät karjan metsään torviaan soitellen, mutta pian rauhallinen ja viileä metsä saa toisen paimenista nukahtamaan.

Yllättäen piano-osuudessa soiva paimenhuiluaihe saa taustalleen oudon valssimaisen säestyskuvioon, joka kiirittää uniin ilmestyvien Sinipiikojen karkelointia (1:16-2:00).

Sinipiikojen karkelointia säestää outo valssi.

Sinipiiat houkuttelevat uneksivan paimenen syvälle korpien syliin. Toinen paimen jää yksin soittelemaan torvea ja huhuilemaan karjaa kotiin. Piano soittaa hieman alakuloa tavoitellen alun paimenhuilukuviota, mutta nyt matalammalta sävelalalta (2:13-2:42)

Toinen paimen on niin huumaantunut korpien oudoista unista ja sinipiioista, ettei muusta tahdo välittää. Piano-osuudessa takova kiihko kasvaa alati muuttuvien sävellajien (modulointi) keralla (2:43-3:05).

Metsien houkutusta ja kasvavaa kiihkoa kuvaava moduloiva pianojakso

Tällä välin koko kylä on hälytetty etsimään eksynyttä paimenta. Kyynelsilmin he etsivät ja huhuilevat. "Hoi, hoi!" -huudot kohoavat aluksi voimakkaina, kunnes toivottomina hiipuvat ja muuttuvat alun kaihoisaksi paimenhuiluhyräilyksi (3:06-loppuun).

Lopuksi etsintähuudot muuttuvat kaihoisaksi huhuiluksi.

Runon ja laulun tarina on järkyttävä. Kuulan sävellys antaa runolle traagisen lopun - toinen paimenista jää yksin.

Runossa voidaan nähdä kuvaus harhautuvasta ja eksyvästä ihmissielusta, jonka epätodelliset unikuvat ovat houkutelleet syövereihinsä. Ystävä viereltä joutuu kaiken todistajaksi. Mutta mitkä kokemukset ovat saaneet runoilijan kirjoittamaan tekstin ja mikä on inspiroinut Kuulaa säveltämään sen, jäänee arvoitukseksi?

Esimerkkitulkinnassa laulajana on Tommi Hakala ja pianistina Kristian Attila. Tässä toinen tulkinta samasta laulusta: Ritva Auvinen ja Ulrich Koneffke.