Keijukaiskuningas - Erlkönig

Saksankielisessä romanttisessa runoudessa esiintyy toisinaan mystinen Erlkönig ('Keijukaiskuningas'). Ehkä kaikkein tunnetuimpana Johann Wolfgang von Goethen (1749-1832) tunnetussa balladissa Erlkönig, joka on tullut yksinlauluna tunnetuksi erityisesti Franz Schubertin (1797-1828) säveltämänä.

Franz Schubert (1797-1828)

Runo on synkkä, kauhuromanttinen kohtaus, jossa isä ratsastaa kuolemansairaan poikansa kanssa läpi öisen metsän. Poika hourii isälleen Keijukaiskuninkaasta, joka hyvin todentuntuisesti houkuttelee häntä mukaansa. Isä yrittää rauhoitella poikaansa, mutta houreet voimistuvat voimistumistaan. Kun lopulta saavutaan määränpäähän, on poika ehtinyt kuolla isän käsivarsille.

(Tässä hieman humoristisempi tulkinta runosta)

Moritz von Schwindin (1804-1871) maalaus

Johann Wolfgang von Goethen Erlkönig-runo suomennettuna

Franz Schubert sävelsi laulunsa vuonna 1815 vain 17-vuotiaana. Sitä voidaan pitää varhaisena mestariteoksena aivan syystä: laulussa piano- ja lauluosuudet täydentävät tasaveroisina toisiaan ja elävöittävät nerokkaasti runotekstiä.

Runosta löytyy neljä eri roolia: kertoja (neutraali), isä (matala sävelala, rauhoitteleva sävy), poika (korkea sävelala, hätääntynyt sävy) ja Keijukaiskuningas (korkea sävelala, viettelevä sävy). Schubert sisällytti mukaan myös hevosen: pianon nopea ja takova triolisäestys kuvaa hevosen kiireistä laukkaa halki metsän.

Laulu alkaa pianon takovalla triolisäestyksellä.

Schubert ymmärsi hyvin, kuinka sävelkorkeuksilla voidaan mukailla puheen intonaatiota ja kuinka painollisilla tahdinosilla voidaan noudatella sanojen tavupainoja, sekä nuottien aika-arvoilla puherytmiä ja tavupituuksia. Esim. kysymyslauseet päättyvät johdonmukaisesti nousevaan intonaatioon, kuten saksankielessä on tapana:

Esimerkkejä kysymyslauseissa esiintyvästä nousevasta intonaatiosta.

Schubert kuvaa myös pojan alati kasvavaa hätää nostamalla kerta kerralta laulun sävelkorkeutta, kun poika aloittaa vuorosanansa: "Mein Vater, mein Vater" ('Isäni, isäni')

Joka kerta pojan vuorosanat alkavat yhä korkeammasta sävelalasta.

Yllä olevasta kuvasta näkee, kuinka pojan osuuden ensimmäinen "Mein Vater, mein Vater" lähtee es-sävelestä, kun hän kyselee isältään, etteikö tämä kuule Keijukaiskuninkaan kuiskintaa. Seuraavalla kerralla sama motiivi alkaa sävelaskelta korkeampaa f-sävelestä, kun poika kyselee, etteikö isä näe tanssivia tyttäriä ja viimeisellä kerralla motiivi alkaa ges-sävelestä, kun Keijukaiskuningas jo tarttuu poikaan ja pojan hätä muuttuu paniikiksi.

Piano-osuudessa ilmaantuu eräs mielenkiintoinen yksityiskohta, kun Keijukaiskuningas vetoaa tytärtensä jo odottavan ja kutsuvan poikaa tanssiin. Tällöin takova laukka muuntuu trioleissa keinahtelevaksi murtosointukuvioksi.

Takova rytmi oikeassa kädessä muuttuu äkkiä keinahtelevaksi murtosointukuvioksi.

Muuttunut säestys herättää huomion, mutta sitä suuremmaksi käy kontrasti, kun takova aihe äkkiä palaa.

Laulu päättyy resitatiiviin (puhelauluosuuteen), jossa kertoja lausuu tylyt sanansa: "In seinem Armen das Kind war tot." ('Hänen käsivarsillaan lapsi oli jo kuollut').

Laulun dramaattinen loppu.

Vaikka piano-osuus päättyy dramaattisiin akordeihin (kolme- tai useampiäänisiin sointuihin), Schubert on merkinnyt lopun soitettavaksi hiljaa, p (piano) ja kaksi viimeistä akordia jopa hyvin hiljaa, pp (pianissimo). Schubert ikään kuin alleviivaa sillä jotakin.

Toinen kuuluisa sävellys samaan runoballadiin löytyy Schubertin aikailaiselta Carl Loeweltä (1796-1869). Hänen laulussaan on paljon samankaltaisia elementtejä kuin Schubertillakin. Molemmat ovat säveltäneet laulunsa g-molliin ja molempien Erlkönig on saanut myös opusnumeron 1.

Carl Loewe: Erlkönig, Op. 1 No. 3

Loewen balladi alkaa matalasta sävelalasta ja siksipä matalat äänet suosivat sitä: matalat baritonit ja bassot, joskin transponoituna vielä matalampaan sävelalaan, sillä laulussa on myös korkeampia kohtia edempänä.

Erlkönig ei ole satuhahmoistaan huolimatta harmiton lastenruno. Goethe avaa sen kautta hienosti mysteeriä, joka vallitsee havaitun todellisuuden (empirian) ja subjektiivisen kokemisen (intuition) välisessä kiistelyssä: oliko Erlkönig todellinen vai oliko se olemassa pelkästään pojan kuumeisissa houreissa? - Kukapa sen tietää?