Nuottikirjojemme värikoodit

Ne joille Bells Publishing Oy:n yksinlaulukokoelmat ovat tuttuja, osaavat tunnistaa eri äänialalle kohdistetun teoksen kannen värin perusteella.

Kansikuva on kaikissa versioissa sama, mutta sen pohjaväri vaihtuu aina äänenkorkeuden mukaan. Äänialoihin ja sävellajivalintoihin liittyvää pohdintaa löytyy aikaisemmista blogeistani.

Bellsin laulukokoelmien kansien väritys: punainen korkealle äänelle, sininen keskiäänelle ja vihreä matalalle äänelle.

Punainen kansi kertoo, että laulukirjan sävellajit on valittu korkean äänialan mukaan, eli se sopii sopraano- ja tenoriäänille. Sininen kansi kertoo vuorostaan, että sävellajit on valittu keskiäänille, mezzosopraanolle ja baritonille sopiviksi. Vihreä kansi taas sen, että sävellajit on valittu matalaa äänialaa, eli altto- ja bassoääniä varten.





Karkea nyrkkisääntö näiden kirjojen välisistä sävellajisuhteista menee niin, että korkean ja keskikorkean kirjan välillä sävellajien ero on kaksi sävelaskelta (terssi) kun taas keskikorkean ja matalan kirjan välillä sävellajien väli on yhden sävelaskelen (sekunti). Se on toimiva lähtökohta, mutta lopulliseen valintaan vaikuttaa moni muukin seikka.

Kolmellekaan eri äänialalle jaettuna sävellajipeitto ei ole kovin kattava. Lisäksi nais- ja miesäänten ominaisuudet eivät ole suoraan vertailukelpoisia: keskimääräinen naisääni on enemmän kuin oktaavin korkeampi kuin keskimääräinen miesääni. Lisäksi naisäänen ulottuvuus on keskimäärin laajempi kuin miesäänien. Kokemuksen perusteella mezzosopraano valitsee mieluummin korkeamman sävellajin kuin baritoni, vaikka molemmat ovat ns. keskiääniä.

Itseasiassa Bellsin käyttämät värikoodit eivät rajoitu näihin kolmeen väriin, eivätkä äänialaversiot korkeaan, keskääneen ja matalaan, vaan kaikkiaan eri värikoodeja on kuusi:

Kansien kaikki värikoodit

Bellsin värikoodit:

Oranssi = erittäin korkealle äänelle
Punainen = korkealle äänelle
Violetti = keski-korkealle äänelle
Sininen = keski-matalalle äänelle (keskiäänelle)
Vihreä = matalalle äänelle
Keltainen = erittäin matalalle äänelle

Koska ihmisen ääriäänialojen välillä voi olla viiden sävelaskelen ero (kvintti), niin yhden sävelaskelen porrastuksella tulisi kuusi eri versiota. Näin ollen jokaiselle laulajalle löytyisi puolen sävelaskelen tarkkuudella sopiva sävellaji mihin tahansa lauluun. Taloudellisesti olisi kannattamatonta painattaa jokaisesta nuotista kuusi erilaista vihkoa, niinpä on tyydyttävä kompromisseihin.